Case: Mustasaaren uimahalli

High Metal valittiin Mustasaaren uuden uimahallin allastoimittajaksi syksyllä 2022. Hanke on nyt tullut päätökseensä ja uuden uimahallin avajaisia vietetään 24. kesäkuuta 2024. Sepänkylän hotelli Vallonian yhteyteen rakennettu uimahalli palvelee kaikenikäisiä kuntalaisia ja koululaisten uintiopetusta.

High Metal suunnitteli ja valmisti uimahallihankkeen suurimmat altaat eli 25 metrisen uima-altaan, monitoimialtaan, lastenaltaan sekä liukumäen. Pool4You toimi hankkeen allas- sekä vedenkäsittelyurakoitsijana ja toimitti altaat hankkeeseen.

Uima-allaskokonaisuuden työstäminen aloitettiin talvella 2023. Altaan lohkot suunniteltiin ja valmistettiin Vantaan tehtaalla, josta ne siirrettiin Mustasaareen asennettavaksi keväällä 2023. Teräksestä valmistetut altaat rakennettiin itsekantavina. Syksyllä 2023 työt jatkuivat sisätöiden parissa, kun altaiden lohkot hitsattiin yhteen ja altaat varusteltiin loiskekouruilla, tulosuuttimilla tikkailla ja kaitella. Työt saatiin valmiiksi keväällä 2024 ja Mustasaaren uimahalli avataan yleisökäyttöön saman vuoden kesäkuussa.

“Olemme erittäin ilahtuneita siitä, että saimme olla mukana hankkeessa. Tällaisissa projekteissa pääsemme parhaiten näyttämään erityislaatuisen osaamisemme teräsaltaiden suunnittelijana ja valmistajana”,

toteaa High Metalin uima-allasliiketoimintajohtaja Petri Kalliokoski.

Ominaisuudet

Uima-altaan pituus: 25 metriä

Muuta: monitoimiallas, lastenallas ja liukumäki

Yhteistyökumppanimme: Pool4You

Kysy lisää uima-allasratkaisuista
asiantuntijaltamme:

Ota yhteyttä:

Jo yli 70 vuoden ajan meitä on ajanut innostus tehdä asioita uudella tavalla – paremmin, tehokkaammin ja fiksummin. Haluaisitko sinä osan tästä innostuksesta?

Ota meihin yhteyttä ja mietitään yhdessä tapoja muuttaa ideasi menestystuotteeksi.

+358 44 360 0030
info@highmetal.fi

Tule käymään:
Linjatie 3, 01260 Vantaa