Vastuullisesti toimiva
perheyritys

High Metal OY on yli 70 vuoden ajan erikoistunut kehittämään ja valmistamaan ruostumattomasta ohutlevystä prosessilaitteita ja komponentteja teollisuuden eri aloille. High Metal Oy on kasvava ja kansainvälistyvä omistajavetoinen kasvuyritys, jolla on kolme pääliiketoiminta-aluetta:

1. Asiakasratkaisut – Älykkäät ruostumattoman teräksen ratkaisut teollisuudelle.
2. MKT Dairy & Food – Suunnittelee, kehittää prosesseja ja valmistaa laitteita palveluineen uudistuvalle elintarviketeollisuudelle mm. juustonvalmistuslaitteita
3. HM Pools – Ruostumattomien uima-allas ratkaisujen ympärille keskittyvä liiketoiminta

Hieno historia, perinteet ja samaan aikaan uudistuva omistajuus antavat suuntaa myös tulevaisuuden rakentamisessa yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Tutustu paremmin High Metal Oy:n toimintaan www.highmetal.fi verkkosivulta.

Tietoa meistä

Ajattelemme asioita uudella tavalla

Vaikka olemme palvelleet eri teollisuudenaloja jo 70 vuoden ajan, asuu meissä kaikissa valtava innostus tehdä asioita uudella tavalla – paremmin, tehokkaammin ja fiksummin. Yhdistelemme jo kolmannessa sukupolvessa eri alojen osaamisia, toimintamalleja ja tekemistä. Seuraamme ennakkoluulottomasti alan trendejä, uusia valmistus- ja valmistuttamistapoja sekä kehitämme toimintamallejamme. Uskallammekin luvata, että jokainen meiltä lähtevä tuote kestää taatusti tarkastelun muiden maailman huippujen kanssa.

Kaunista, ekologista ja kotimaista laatua

Korroosionkestävä teräs takaa uima-altaalle pitkän käyttöiän. Ruostumaton teräs on yksi ympäristöystävällisimmistä materiaaleista, ja teräsuima-allas on täysin kierrätettävissä, jos jostain syystä päätyy poistamaan altaan käytöstä. Suunnittelijoiden, valmistajien ja toimittajien ollessa kotimaisia, voidaan niin huolto- korjaus kuin muokkaustarpeisiinkin vastata nopeasti, varmasti ja laadukkaasti. Toimittajien kanssa on myös mahdollista tehdä erilaisia huoltosopimuksia, jolloin itse voit keskittyä vain uima-altaan hyödyistä nauttimiseen.

Standardit tuntevaa tekemistä

Olemme suunnitelleet, valmistaneet ja toimittaneet teräksisiä altaita myös julkisiin tiloihin, kuten uimahalleihin ja kylpylöihin. Julkisten tilojen altaat ovat erittäin aktiivisessa käytössä, ja niiden veden käsittelylle ja puhtaudelle asetetaan Tukesin (turvallisuus- ja kemikaalivirasto) määrittämät korkeat vaatimukset. Uima-altaamme valmistetaan erittäin korkeiden standardien mukaisesti. Kokemukseemme ja osaamiseemme pohjaten sekä yhteistyössä kumppaniemme kanssa toimitamme kaikki julkisten tilojen laadukkaat uima-allasratkaisut. 

Tietoa meistä

Luottamus syntyy kommunikaatiosta

Me teemme asiakkaillemme kriittisen tärkeitä kokonaisuuksia. Tämän vuoksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota ongelmatilanteiden minimointiin, toimitusvarmuuteen ja työmme laatuun. Laadukkaan toiminnan lisäksi luottamus syntyy suorasta kommunikaatiosta ja kyvystä reagoida ongelmatilanteissa. Pidämme huolta myös siitä, että mikäli jotakin tapahtuu meillä tai asiakkaalla, pystymme toimimaan nopeasti ongelman ratkaisemiseksi.

Kaikki lähtee
osaajistamme

High Metal ei ole mitään ilman erityislaatuisen osaavaa henkilöstöään. Tämän vuoksi pidämme erityistä huolta siitä, että yhtiömme toimintakulttuuri on innostava ja antaa osaajillemme mahdollisuuden kehittää itseään ja ammattitaitoaan. Motivoituneiden ja innostuneiden ihmisten kanssa on myös taatusti hauskempaa tehdä töitä!

Kustannustehokkuutta ja ympäristö-ystävällisyyttä

Ruostumaton teräs on materiaalina itsessään ekologinen, mutta pyrimme huomioimaan ympäristön myös tuotantomenetelmissä ja materiaalitarpeissa. Suunnittelemalla asiakkaillemme fiksumpia ratkaisuja ja toteuttamalla niitä järkevämmin säästämme sekä asiakkaidemme rahoja että luonnonvaroja.

Todistettua laatua

High Metal Oy:lle myönnetyt sertifikaatit:

ISO 9001 -sertifikaatti (155024-2014-AQ-FIN-FINAS)
ISO 3834-2 -sertifikaatti (155020-2014-AQ-FIN-FINAS)

High Metalin arvot ja toimintaperiaatteet

Yhdessä tekeminen

Tarkoittaa yhteiseen päämäärään pyrkimistä sekä yrityksen sisäisessä toiminnassa että asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Se tarkoittaa työtoverin auttamista, vastuunkantoa omasta ja toisen toiminnasta sekä toisen arvostamista, kunnioittamista ja kannustamista. Asiakkaan kanssa yhdessä tekeminen tarkoittaa yhteistyön tekemistä helpoksi ja tehokkaaksi, asiakkaan arvostamista ja vastuunkantoa myös tämän liiketoiminnan menestymisestä. Yhteistyökumppanien kohdalla yhdessä tekeminen tarkoittaa oikeiden ja vastuullisten kumppanien löytämistä, yhteisten päämäärien määrittelyä ja niiden tavoittelua tasa-arvoisesti ja toisia kunnioittaen.

Rohkeus

Tarkoittaa rohkeutta olla oma itsensä ja ilmaista mielipiteitä vaikka ne eroaisivat muista. Rohkeutta puuttua epäkohtiin tai antaa kehuja hyvin hoidetusta työstä. Rohkeutta myöntää virheensä ja oppia niistä. Asiakkaita kohtaan rohkeus tarkoittaa avointa ja luottamuksellista lähestymistä ja asiakkaan tarpeisiin tarttumista. Sidosryhmien kohdalla rohkeutta vaatia vastuullista ja läpinäkyvää toimintaa ja toimia itse rohkeasti esimerkkinä.

Uudistuminen

On jatkuvaa, aktiivista ja kestävää. Se velvoittaa jokaisen jatkuvaan uuden oppimiseen, ajattelunsa kyseenalaistamiseen sekä seuraamaan aikaansa ja toimintaympäristöämme. Asiakkaidemme kanssa pyrimme jatkuvasti uudistamaan tuotteitamme, palveluitamme ja yhteistyömalliamme. Sidosryhmiemme kanssa pyrimme jatkuvasti seuraamaan ja ennakoimaan toimintaympäristömme muutoksia ja reagoimaan niihin ennakoivasti ja vastuullisesti.

High Metal Oy:n keskeiset toimintaperiaatteet: LAATU – LUOTETTAVUUS – VASTUULLISUUS

Kysy lisää uima-allasratkaisuista
asiantuntijaltamme:

Ota yhteyttä:

Jo yli 70 vuoden ajan meitä on ajanut innostus tehdä asioita uudella tavalla – paremmin, tehokkaammin ja fiksummin. Haluaisitko sinä osan tästä innostuksesta?

Ota meihin yhteyttä ja mietitään yhdessä tapoja muuttaa ideasi menestystuotteeksi.

+358 44 360 0030
info@highmetal.fi

Tule käymään:
Linjatie 3, 01260 Vantaa